Jos oli viime viikolla agility enimmäkseen pettymys, on tältä viikolta vain positiivista kerrottavaa. Havaitsin, että pikkuneidillä on selvästi telepaattisia kykyjä. Opettelimme nimittäin namialustan käytön, jonka idean Senna oppikin tosi nopeasti. Eipähän tuo ole ihme, kun ohjaajalta löytyi niin hyvät namit taskusta. Ensimmäisessä harjoituksessa oli tarkoitus harjoitella koiran ohjaamista liikkeessä. Radalla olivat peräkkäin hyppyeste ja putki, jotka koira piti saada suorittamaan sulavasti peräkkäin ohjaajan juostessa vierellä ja antaen käskyt ajoissa. Noh, hyppyeste ja putkihan ovat Sennalle tosi helppoja esteitä, jotka se lähes aina suorittaa ongelmattomasti. Jep, tässä kohtaa törmäsin sitten niihin ufojuttuihin. Kun nami tipahti alustalle putken toiseen päähän ja istutin koiran hyppyesteen taakse, alkoi armoton namin tapitus ja välillä ohjaajankin vilkuili, että no joko mennään. Niinhän siinä sitten kävi, että neiti meni ennen kuin käskyt edes putkahtivat ilmoille. Ja vielä nappisuorituksen teki. Harmi vaan, että agilityssä ei osata arvostaa tällaista ohjaajan ja ohjattavan telepaattista yhteyttä, vaan tällainen mahtisuoritus teilataan heti varastamiseksi. Mikä vääryys. Menee koiran erikoisosaaminen ihan hukkaan. Jouduimme sitten palamaan takaisin perinteiseen harjoitteluun, jossa ohjaaja käskee ja koira tottelee. Onneksi sekin sujui oikein hienosti. Muut esteet tällä treenikerralla olivat puomi, kepit ja pituus. Puomin kiipeämistä neiti ensin aristeli, kyseessä kun sattui olemaan hieman erilainen este kuin eri seuran järjestämällä alkeiskurssilla. Pienen tutustumisen jälkeen puomi alkoi sujua sitten hyvin ja kontaktikin meni upeasti. Pituus oli Sennalle taas ihan liian helppo, kun neiti päätti pari kertaa väläyttää telepaattista osaamistaan. Nuori ja vähän malttamaton kun vielä on. Onneksi pituus sujui aivan nappiin käskyjenkin kera. Kepeissä sen sijaan koordinaatio oli välillä hukassa ohjaajalla, kun harjoittelimme keppejä ensimmäistä kertaa siten, että itsekin menin napa menosuuntaan päin. Alkeiskurssillahan opettelimme keppejä siten, että ohjasin koiraa peruuttamalla, joka on ehkä helpompi tapa aloittelijalle harjoitella. Sitten, kun ohjaaja sai sekoilunsa hallintaan, kepit sujuivat pikkuneidiltä oikein hienosti, vaikkakin vauhti on vielä tosi rauhallinen.
Kaiken kaikkiaan olin pikkuneitiin ja itse treeniinkin oikein tyytyväinen. Kyllä meistä tulee vielä ihan hakoja tässä lajissa. Ehkäpä rohkenemme joskus ihan kisaamaankin. Ufokoirien agilityssa voitto olisi ainakin varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti