Agilitya on taas pari kertaa takana ja voi jösses sentään, mitä adhd-meininkiä on pikkuneiti välillä esittänyt. Reppana on aina niin innoissaan, kun kurvaamme pikkupirssillä hallille. Kyllä tästä on muodostunut varmasti karvaturrille viikon kohokohta ja onhan se ohjaajallekin kiva tehdä välillä muutakin kuin lukea jos sun mihinkin tenttiin. Jepjep, huomaa kyllä, että opiskelut ovat taas alkaneet toden teolla. Muutaman viikon jälkeen takana on jo kaksi tenttiä, kolme keskeneräistä ryhmätyötä päänvaivana ja monenmonta kirjaa ja tieteellistä artikkelia vielä lukemista odottamassa. Jotenkin on sellainen tunne, että seuraavaan lomaan joulu-tammikuussa on aivan liian pitkä aika. Noh, parisen vuotta kun jaksaa vielä päntätä niin eiköhän sitten ole allekirjoittaneenkin opiskelut paketissa.No mutta takaisin siihen agilityyn. Eksyin jo aivan alkuperäisestä aiheesta. Parilla viime kerralla ohjelmassa on ollut muutaman esteen sarjoja, kontaktiharjoittelua ja "tanssiliikkeitäkin" ns. valssikäännöksen muodossa. Jälkimmäinen ei muuten ole mikään helppo juttu, kun ohjattavana vipeltää nollasta sataan sekunnissa spurttaava karvakamu. Pari kertaa olemme kyllä olleet pienellä törmäyskurssilla. Suuremmilta vahingoilta on kuitenkin onneksi vältytty. Viime kerralla uutena juttuna harjoittelimme keppejä anturoiden avulla ilman, että näytin hurtalle koko ajan nameilla, että tästä välistä ja tästä. Ideana anturoissa on siis se, että koira itse etsii oikean pujottelureitin vähän niin kuin labyrintissä konsanaan. Tämäkös olikin rusina-aivolle pikku pähkinä purtavaksi. Parin sunnuntaikierroksen jälkeen homma näytti jo kuitenkin tosi lupaavalta. Ehkäpä kyseinen este sujuu meiltäkin pian tahdilla kep, kep, kep, kep.
Tällä viikolla meillä oli lisäksi keskiviikkona hieman ekstraohjelmaa ennen agilitya näyttelykoulutuksen muodossa. Tämä siis siksi, kun totuus on, että pikkuneiti kaipaa hieman harjoittelua näyttelykäyttäytymiseensä. Ihmekös tuo, kun koko touhu on meille aivan uutta. Meno oli kyllä aluksi melkoisen villiä, kun karvapallero luuli, että jes, nyt pääsee taas agilityilemään, kun oikein autolla lähdetään lenkille. Kun tiedossa olikin ensin jotain huomattavasti rauhallisempaa menoa, kommenttina pikkuneidin suusta tuli heti, että "joo, boooriing". Tosi reippaasti karvakuono kuitenkin esiintyi pöydällä, eikä välittänyt yhtään vieraan tädin tutkailuistakaan. Onneksi neiti päätti myös lopulta näyttää, kuinka narussa kävellään supernätisti ja viehkeästi. Tänk gaad. Jos yhdessä mätsärissä ehdittäisiin käydä ennen marraskuun näyttelyä ja vähän myös kotona kun harjoitellaan, niin eiköhän me sitten selviydytä loppusyksyn haasteesta kunnialla. Peukut pystyssä eteenpäin :)
Kirjoitin aamulla tosi pitkän kommentin, mutta sitten mulle kävi perinteiset eli onnistuin jotenkin painamaan jostakin ja kommentti katosi bittiavaruuteen. Päätin kuitenkin nyt yrittää uudemman kerran, jos saisin nyt pidettyä vikkelät sormeni paremmassa kurissa :)
VastaaPoistaOn tosi kiva, kun pistit tällaisen blogin pystyyn. Tekstejäsi lukiessa huomasin, että sulla on selvästi sana hallussa. Osaat kirjoittaa todella hyvin ja elävästi :) Hymy nousi huulille useammassakin kohtaa. On myös ihanaa, että sain lukea Sennan kuulumisia. Voi kun olisi niin ihana nähdä sitä, mutta ainakin nyt pääsen seuraamaan sen kuulumisia vähän tiiviimmin tämän blogin ansiosta. Bloggerissa on se hyvä puoli, että voi laittaa mielenkiintoiset blogin seurantalistaan ja näin tsekata, kuka on blogiaan päivittänyt. Tämäkin blogi löytyy nyt meidän blogin seurantalistalta.
Sennasta oli tosi kiva kuva tässä postauksessa. Se kyllä näyttää edelleen hyvin paljon äidiltään.
Olen tosi iloinen, että olette hurahtaneet agilityyn ja pääsitte alkeiskurssin jälkeen jatkamaan sitä. Itsellenikin agilitytreenit olivat kesäviikkojeni kohokohtia. Mikä sen mukavampaa kuin yhdistää kaksi mieluista asiaa -urheilu ja koirat. Agilitysta nauttii niin koira kuin omistaja. Onnistumiset ovat tuoneet ainakin minulle suunnatonta riemua.
Toivottavasti kouluttajanne on parantanut käytöstään, sillä ei ole mukava mennä harkkoihin, joissa on vastassa töykeät ohjaajat eikä oikein pääse edes kunnolla tekemään mitään. Onneksi annoit heille palautetta ja he osasivat ottaa sen vastaan. Rahoilleen on kuitenkin saatava jonkinlaista vastinetta. Kuulostaa myös oudolta, että käskysanat olisi pitänyt vaihtaa. Miksi sekoittaa koiran ja oma pää uusilla käskysanoilla, jotka koira jo osaa? Eihän tuossa olisi päätä eikä häntää. Ei agilitykisoissakaan tuomari arvostele, mitä käskyjä/merkkejä käyttämällä koirakko suorittaa radan, vaan tarkoitushan on suorittaa rata mahdollisimman nopeasti ja puhtaasti.
Sofin kanssa meille on ollut erityisen vaikeaa oppia kepit. Niidenkin opetteluun on niin monta tapaa ja on vaikea sanoa, mikä olisi nopein tapa saada ne opetettua koiralle. Me olemme harjoitelleet vinokepeillä, joista voi tehdä sellaisen kujan. Tätä kujaa sitten aina vähitellen kavennetaan. Sofi on nyt pikku hiljaa alkanut sisäistää keppien tarkoituksen ja tehnyt ne muutaman kerran alusta loppuun. Joskus sillä on niin kiire, että se jättää viimeisen tai toiseksi viimeisen kepin välistä. Sennan siskotyttö Taikahan pujottelee jo oikein mallikkaasti. Ehkä se voisi tulla antamaan äidilleen ja siskolleen privaattiopetusta, miten oikein pujotellaan. :)
Olen oikein iloinen, että ilmoititte Sennan Jyväskylän näyttelyyn. Hienoa, että pääsitte näyttelykoulutukseen. Se tuo varmasti myös sinulle esittäjänä varmuutta eikä sitten H-hetken koittaessa tarvitse jännittää niin paljon. Hyvä, että Senna antoi kouluttajan tutkia itseään. Toivottavasti pääsette käymään vielä jossain mätsärissä, sillä niissä sitä kokemusta parhaiten karttuu.
Paljon rapsutuksia Sennalle ja opiskeluintoa sinulle! :)
Kiitos piitkästä kommentista. Kouluttajat eivät ole enää kehdanneet olla töykeitä ja hyvä niin. Agilityily on näin kyllä huomattavasti mukavampaa tai jos Sennalta kysytään, niin aivan parasta :)
VastaaPoista