keskiviikko 17. elokuuta 2011

Maakuntamatkailua ja näyttelykehiä


Täytyy kyllä myöntää, että olen kyllä tosi huono blogin päivittelijä, kun se on aina päivän ohjelmalistalla, mutta kuitenkin niin helposti siirrettävissä myöhemmäksi. Ihan kivaa puuhaahan tämä kirjoittelu on, mutta vaatii aikaa ja paneutumista. Noh, nyt kun viimein pääsin tänne bloggeriin asti, niin päivitetäänpä sitten näitä kuulumisia. Kesä on taas kulunut aivan liian nopeasti, eikä sille sitten mitään mahda, että syksy on pian täällä. Eipä siinä, tykkään kyllä ihan syksystäkin, onhan se kivaa lenkkeilyaikaa ja pääsee taas arjen ja opiskelun makuun. Sennan kanssa aloitetaan taas ohjattu agilityily syyskuussa ja tasoa ylempänä eli mölliluokassa. Kevään ja kesän aikana pikkuneidistä kehittyi kyllä tosi taitava agimenijä, joten uskon, että pärjäämme mölleissä oikein hyvin. Ehkäpä voisimme kokeilla jossain vaiheessa kisaamistakin. Minulle itselleni on tiedossa myös vähän toisenlaista agipuuhaa, kun lupauduin mukaan Agility Teamin Sm 2012 -kisaorganisaatioon. Oma roolini on vieläpä tosi vastuullinen, sillä toimin tiedotus- ja markkinointitiimin johtajana. Olin kyllä tosi otettu, kun minulle tällaista jobia tarjottiin ja mikä parasta, saan samalla työkokemusta oman alan töistä, vaikkei non profit -sektori olekaan se puoli, minne toivoisin tulevaisuudessa työllistyväni. Sm 2012 -projekti kestää kuitenkin lähes vuoden ja oman alan työkokemus on aina arvokasta, joten jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.

Sitten pysytäänpä edelleen nelijalkaisissa karvakamuissamme, mutta vaihdetaan agikentät näyttelykehään, jossa kävimme taas pikkuneidin kanssa sipsuttelemassa elokuun ensimmäisenä lauantaina. Tällä kertaa Sennalla oli mukana oikein kannustusjoukotkin, kun Saarijärvelle suuntasi myös Juha vanhempineen. Näyttely pidettiin ulkona, ja eihän se sää tietenkään meitä suosinut, vaan taivas oli ihan pilvinen, mutta onneksi ei sentään satanut ja ilmakin oli kohtuullisen lämmin. Saarijärvelle shelttineitejä ja -herroja oli ilmoittautunut yhteensä 21, ja kun tuomarilla oli kymmenkunta muutakin rotua arvioitavana, oli tahti ripeä ja koko homma shelttien osalta hoidettu reilussa tunnissa. Pikkuneiti esiintyi taas oikein mallikkaasti niin maassa kuin pöydälläkin, mikä ei kuitenkaan tullut palkituksi kuin arvosanalla hyvä. Sennan arvostelu kuului kokonaisuudessaan näin:

" 2,5-vuotias narttu, jonka reilu koko antaa hieman raskaan vaikutelman tänään. Kaunis ulkonäkö, normaalit kulmaukset, tarpeettoman pitkä lanne, mutta hyvä selkä ja luusto. Kynnet vaativat leikkausta. Liikkuu lyhyin askelin ja häntä hieman koholla. Mukava luonne."

Arvostelu oli taas mielenkiintoinen, sillä esimerkiksi nuo kynnet leikkasin Sennalta edellisenä iltana ja saman pituisiksi kuin aina ennenkin, eikä niistä ole kukaan muu aiemmin huomauttanut. Myöskään turkista Senna ei saanut yhtään kehuja, vaikka se on nyt tosi paksu ja kiiltävä. Koholla olevasta hännästä kukaan ei ole aiemmin huomauttanut, joten se oli ihan uusi juttu. Tuo suuri koko taitaa olla Sennan harmi näyttelystä toiseen, kun kaikki muut nartut ovat aina sitä pienempiä, niin erottuuhan pikkuneiti sitten joukosta, vaikka sen säkäkorkeus on oikein hyvä eli 36,5. Mutta kaunis ulkonäkö ja mukava luonne ovat sitten oikein kivoja kommentteja, ja kun esiintyminenkin meni taas hienosti, niin tyytyväinenhän näyttelypäivään pitää olla.


Näyttelyn jälkeen suuntasimme vielä Julmat lammit- nimiselle luontoreitille, missä maisemat olivat kyllä hienot. Rotkoja, vaikeakulkuisia polkuja ja korkeuseroja oli kyllä riittämiin. Luontoreitin varrelta olisi löytynyt myös uimakelpoinen lampi, mutta uikkarit unohtuivat tietysti autoon, eikä sitten viitsitty lähteä niitä hakemaan. Pikkuneitikin oli ihan vauhdissa ja pujotteli onnessaan täyttä päätä puiden ja kivien välistä. Se piti lopulta laittaa naruun, kun itseä alkoi jo hirvittämään, että kohta se hyppää jyrkänteeltä. Luonnossa liikkuessa huomaa kyllä, mistä koirat nauttivat kaikkein eniten. Pikkuneiti ei ainakaan olisi voinut olla tyytyväisempi, kun näyttelykehässä sipsuttelun jälkeen pääsi metsään irroittelemaan.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Juhannusvisiitti maalle

Onpahan taas vierähtänyt sen verran aikaa viimeisestä blogipostauksesta, että keskikesän juhlaakin on jo ehditty viettää. Meidän porukka suuntasi kerrankin maaseudulle juhannuksen viettoon, kun satuimme vielä juhannusviikolla onnekkaasti saamaan pikkuisen mökin Konnevedeltä järven rannalta ja vieläpä kohtuullisen edullisesti juhannuksen perinteisiin kiskurihintoihin nähden. Alkuviikosta, kun soittelin lehti-ilmoituksia läpi, niin törmäsin kyllä kaikenmaailman kiskureihin. Eräskin mies alkoi kauppaamaan mökkiään melkeinpä ennen kuin ehdin sitä edes tiedustella. Tämän miekkosen kauppapuhe eteni suurinpiirtein näin: Juu, täältä löytyy hieno mökki vapaana, ei sähköjä eikä muitakaan mukavuuksia, vain tönö metsän keskellä, tervetuloa heti vaan, hintakin tosi edullinen 500 euroa juhannusviikonlopusta. Että silleen, tälle kaupparatsulle sanoin kunhan vain suunvuoron sain, että juu, ei kiitos, taidetaan kysellä vielä mökkiä muualta. Vitsit, mitä porukkaa. Eipä ollut ihme, että mökki oli vielä vuokraamatta. Toiselta herralta, kun kyselin mökistä kuvia sähköpostilla, niin vastaus oli, että ei onnistu, kun tuo netti ei oikein täällä korvessa pelitä, tuossa nuo pojat on jo pari päivää korjaillu piuhoja tuloksetta. Että sekin kuulosti tosi lupaavalta. Onneksi sitten saimme kuitenkin ihan ok mökin, niin ei tarvinnut viettää tylsää kaupunkijuhannusta.

Juhannusaattona kävin sitten tekemässä aamulla lyhyen työpäivän, jonka jälkeen suuntasimme maalle. Päivä oli aamulla tosi pilvinen ja synkän näköinen, mutta kuin tilauksesta aurinko alkoi paistamaan aivan ihanasti heti, kun saavuimme perille. Koko loppupäivän ja illan ilma olikin aivan ihana. Laiturilta pääsi ihailemaan ihanaa juhannusyön auringonlaskuakin. Valitettavasti juhannuspäivänä satoi sitten kaatamalla vettä, mutta säällehän ei mitään voi, joten emme antaneet sen häiritä, vaan kävimme jopa kaatosateessa soutamassa. Pikkuneitikin pääsi viikonlopun aikana pari kertaa veneen kyytiin. Sylissä istuen se ei ollut venematkasta milläsäkään, vaan katseli ihan tyynenä maisemia. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa Senna ihmetteli Jussin kalastuspuuhia ja nökötti kuin tatti tuossa jalkojen juuressa koko kalastuksen ajan. Liekö johtui siitä, että matojen puutteessa ongenkoukkuun piti ripustaa makkaranpaloja kalan houkuttimiksi.


Kokonaisuudessaan viikonloppu sujuikin oikein rauhallisissa tunnelmissa kesästä ja vapaasta nauttien. Kaitpa sitäkin voi jonkinlaisena elämyksenä pitää, kun pesuvesi mökille piti kantaa ämpärillä järvestä ja lämmittää sitten saunassa. Astioitten pesukin laiturilla oli oikeastaan aika huvittavaa puuhaa ulkohuussissa asioimisesta puhumattakaan. On se myös kumma, miten lomalla väsyttää kauheasti, vaikken edes univelasta kärsikään. Nukuttua tuli kyllä paljon ja hyvin. Sennallakin oli niin mukavaa, että se olisi halunnut jäädä tämän pikkumökin pikkuvahdiksi. Vapaaehtoisesti se ei nimittäin autoon suostunut kapuamaan vaan juoksi oikein karkuun källi ilme naamallaan. Omalla kohdalla lomat on nyt joksikin aikaa vietetty, kun loppukesä kuluu aika kiitettävästi parissakin työpaikassa töitä tehden. Elokuun lopussa tai syyskuun alussa olisi sitten tarkoitus lähteä vähän kauemmaksi ja pidemmäksi ajaksi lomailemaan. Paikasta ei tosin ole vielä varmuutta, mutta katsotaan sitä sitten lähempänä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Tytsyt Tampereella

Kuten otsikkokin kertoo, suunnistimme viikko sitten Sennan toiseen näyttelyyn tällä kertaa kahdestaan ja vieläpä junalla. Aamujuna kohti naapurikaupunkia lähti puoli seitsemältä ja pahan tapani mukaan aikataulu meni tosi tiukille, kun olimme asemalla ehkäpä kaksi minuuttia ennen lähtöä. Töissä saamani nimitys Minuutti-Mirja ei todellakaan liene tuulesta temmattu. No mutta onneksi ehdimme junaan, joka olikin pikkuneidille ihan uusi tuttavuus ja vähän sitä aluksi jännitti, että mikäs tämä juttu nyt on. Matka meni kuitenkin hyvin ja nopeasti ja perillä Tampereella nappasimme sitten paikallisbussin ja suuntasimme kohti näyttelyareenaa eli Pirkkahallia. Olimme paikalla tosi hyvissä ajoin, joten ehdimme kiertämään sekä hallin että shelttien kehän muutamaan otteeseen ennen kuin näyttelypäivä starttasi käyntiin. Ostokset ja tuliaisetkin ehdin ostaa jo heti päivän aluksi.



Shelttejä oli taas ilmoittautunut mukaan suuri joukko, yli kahdeksankymmentä. Näyttelypäivä etenikin sitten tosi hitaasti, kun norjalainen tuomari Helge Lie arvioi jokaisen nelijalkaisen hyvin perusteellisesti ja mittasi lähes kaikilta jopa korkeuden pöydällä. Päivä meinasi käydä kyllä tosi pitkäksi, kun jouduimme odottamaan narttujen avoimen luokan alkamista noin viisi tuntia. Pitkän odottelun jälkeen Senna suoriutui kuitenkin omasta esiintymisestään kerrassaan upeasti, mistä olin kyllä superiloinen. Pikkuneiti kuunteli ohjeita hienosti, seisoi nätisti sekä maassa että päydällä eikä kertaakaan nuuskutellut kehää. Way to go, Senna :) Ainoaksi harmiksemme Sennan hieno esiintyminen ei tällä kertaa tullut palkituksiksi, tuomari kun tykkäsi enemmän siroista ja kapeampikasvoisista shelteistä. Lisäksi Senna ei hänen mielestään ollut ilmeeltään tarpeeksi shelttimäinen. Jouduimme sitten tyytymään keltaiseen nauhaan ja arvosanaan hyvä, mutta emme suinkaan olleet ainoita, sillä tuomarilla oli tiukka linja ja hän jakoikin kolmea eri arvosanaa melko tasaiseen tahtiin kaikissa shelttien luokissa. Sennan arvostelu sinänsä oli kyllä ihan kiva ja monipuolinen ja sisälsi enemmän kehuja kuin moitteita.


"Kaksivuotias vahva soopelinarttu, jolla on hieman vahva pää. Hyvät silmät ja korvat. Hyväksyttävä ilme. Hyvä niska ja ylälinja. Hieman pitkä runko. Hyvä luusto ja hyvät kulmaukset. Hyvin laskeutuva olkalinja. Hyvä luonne. Hyvin rakentunut sivusta, mutta hieman pitkä edestä."


Turkista ei arvostelussa ihme kyllä ollut mitään mainintaa, kun pikkuneiti esiintyi kyllä, jos ei nyt ihan bikineissä niin vähintäänkin uimapuvussa, niin paljon se on karvaa pudottanut. Sennan korkeudeksi tuomari mittasi 36,5 cm, mikä onkin oikein hyvä koko. Mutta tuomarin mielipiteellehän ei mahda mitään, ja ainoa mihin voi itse vaikuttaa on koiran esiintyminen, mikä oli Sennalta loistavaa, joten kaiken kaikkiaan näyttelypäivästä jäi oikein hyvä mieli. Ehkäpä me vielä joskus saamme arvosanaksi ERI, kun näyttelyesiintyminen on kerta kunnossa. Jää nähtäväksi. Seuraavaksi näyttelykoitokseksi suunnittelin pikkuneidille Saarijärven elokuista näyttelyä se, kun sijaitsisi tuossa ihan lyhyen ajomatkan päässä. Mutta katsotaan nyt, mitä kaikkea ehdimme kesän aikana tekemään. Jos on keskimmäisessä kuvassa yksi väsynyt matkustaja näyttelytouhun ja kesäisen lämpimän päivän uuvuttamana, niin tuon viimeisen kuvan kohdalla en malta kyllä olla kirjoittamatta, että siinä mahtavat mennä pikkuneidin omat terveiset tuomarille :)


Näyttelytouhun lomassa pikkuneiti pääsi lisäksi osallistumaan hauskaan koiraformulakisaan, jossa ideana oli syödä mutkittelevan radan muotoon laitetuista ruokakipoista herkut mahdollisimman nopeasti. Noh, yllätys yllätys, tämän kisan neiti kyllä handlasi ja sai oikein kakkospalkinnon eli uuden lelun ja lisää herkkuja kotiin vietäväksi. Samaisessa paikassa pääsi kokeilemaan myös sessulien aktivointipelejä. Noh, koiraformulan jälkeen lähdimme kävelemään kohti näyttelykehää, kun yhtäkkiä huomasin, että pikkuneiti oli kuin ihmeen kaupalla päässyt luikahtamaan pois näyttelynarusta. Jotenkin arvelin heti, että neiti löytyy varmasti sieltä, missä on herkkuja tarjolla, ja kappas vaan siellähän se oli, pelejä pelaamassa. Että joo, osataan meillä velmuillakin :)

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisenä tapahtunutta

Niin se aika vaan kuluu ja kevät on jo pitkällä täällä Keski-Suomessa ja edellisestä postauksestakin on jo kuukausi aikaa. Tänä vuonna pääsiäistä ja lomaa saikin odotella verrattain pitkälle, kun ensi viikonloppuna juhlitaan jo sitten vappua. Mikä parasta, kouluhommat alkavat olla yhtä tenttiä, esseetä ja ryhmätyötä vaille valmiit, joten enää pari viikkoa puristusta jäljellä. Sittenpä omalla kohdallani koittaa jo kesäloma, vaikka kesä kuluukin tosi tiiviisti töiden parissa. Pidemmistä lomareissuista ei kyllä tarvitse haaveilla ennen syksyä, mutta toivotaan kotimaahan vähintäänkin yhtä upeaa kesää kuin viime vuonna. Tutuille siis tiedoksi, että tervetuloa vain tänne Jyskylään lomailemaan, täällä ollaan :)

No mutta sepä kesästä, palataanpa tähän päivään. Pääsiäisen kunniaksi koulusta on siis ollut lomaa jo reilun viikon verran ja päivät ovat kyllä olleet toinen toistaan lämpimämpiä. Parina viime päivänä ilmassa on ollut melkeinpä kesän tuntua. Ihanaa, näitä lisää. Saimme pääsiäiseksi pitkästä aikaa vieraitakin, kun äitini porhalsi pohjoisesta vierailulle. Viime näkemästä olikin jo aikaa, joulua kun vietettiin yhdessä jo kuukausia sitten. Pitkäperjantaina nautimme hyvästä pääsiäisruuasta ja suuntasimme illan päälle Jyväsjärveä kiertävälle kauniille rantaraitille reippailemaan. Aurinkoisessa ja lämpimässä säässä ulkoilu oli sen verran uuvuttavaa, että niin nelijalkaiset koiraystävämme kuin kaksijalkaisetkin olivat enemmän tai vähemmän reporankana päivän jälkeen. Pikkuneitikin meni heti lenkin jälkeen varaamaan petistä parhaan paikan ja nukkui tapansa mukaan vakioasennossaan oikein levällään jalat kohti kattoa. Näin meillä aina :)

Lauantaina suuntasimme sitten Jussin, äitin ja siskon kanssa kohti Ähtäriä ja eläinpuistoa. Paikka on kyllä tosi kiva ja eläinten touhuja hauska katsella. Kuten keväällä saattaa odottaakin, puistossa oli myös eläinvauvoja, kun villisiolla oli söpöjä raidallisia pikkupossuja. Sika-aitauksen kohdalla sai myös päivän parhaat naurut, kun eräs viisas pikkupoika yhdisti sikalan hajun näppärästi jonnekin menneisyyden kokemukseensa ja tokaisi toruvasti, että "älä piereskele, pappa". Tämä, jos mikä oli tilannekomiikkaa parhaimmillaan, enkä meinannut millään pystyä lopettamaan nauramista.

Ähtärin parasta antia tarjoavat kyllä joka kerta eläinpuiston karhuperhe, jotka silmin nähden nauttivat yleisön huomiosta ja mielellään esittelevät osaamiaan temppuja sekä poseeravat ja hymyilevät aina kameroille. Äitikarhu esitteli muun muassa maan kuuluja joogaustaitojaan sekä innostui pariin otteeseen kiipeämään puunrunkoa pitkin huipulle pällistelemään. Uskomatonta, että iso karhunlyllerö voi kiivetä niin ketterästi ja nopeasti ohutta puunkarahkaa pitkin. Pelkästään nämä showkarhut ovat Ähtärin reissun arvoisia. Eläinpuiston jälkeen poikkesimme vielä lähellä sijaitsevassa Tuurissa, mistä mukaan tarttui meidän talouden osalta tällä kertaa vain neljä paria kenkiä. Yllätys, yllätys voisi joku minut hyvin tunteva tokaista :)
Sunnuntaina suuntasimme sitten äidin ja tyttärien kesken ulos syömään uuteen kreikkalais-italialaiseen ravintolaan, minkä jälkeen äiti lähtikin jo ajelemaan takaisin kotia kohti. Illalla korkkasin sitten rullaluistelukauden tälle vuodelle, kun suurimmat hiekat on viimein saatu puhdistettua kaduilta.

Tänään aamulla puolestaan suuntasimme ensimmäistä kertaa itsenäisesti hallille harjoittelemaan, kun ohjattu vuoro on illalta pääsiäispyhän vuoksi peruttu. Täytyy kyllä sanoa, että Senna oli jälleen taitavampi kuin koskaan aiemmin. Kehitystä todellakin tapahtuu joka viikko, vaikka olemme treenailleet vain kerran viikossa. Viime viikolla esim. kontaktit osuivat paikalleen ehkä joka toinen kerta, kun taas tänään ne napsahtivat paikalleen joka ikinen kerta. Unissaan lienee noitakin juttuja harjoitellut, kun ne niin hienosti sujuivat. Olen kyllä tosi ylpeä Sennasta noiden kontaktien suhteen, ne kun ovat olleet pikkuneidille tosi vaikeita oppia, kun ne vaativat vähän enemmän malttia. Muutenkaan minkään esteen kanssa ei ollut tänään ongelmia, vaikka radalla oli kuuluisa peikkokin eli musta putki, joka on parina viime viikkona ollut pikkuneidin mielestä melkeinpä ylitsepääsemättömän ällöttävä kapistus, vaikka pieni putkihulluus Sennassa muuten elääkin. Sain peräti tuhannen yrityksen jälkeen ladattua pari videonpätkää tämän päivän agilityilystä, mikä ei meinannut ensin millään onnistua, vaikka muutin videoiden tiedostotyyppiäkin oikeanlaiseksi. Editoimaan en sitten enää jaksanut alkaa, joten videoiden laadusta tai alun tää kuvaa nyt -tokaisuista ei kannata välittää. Sen sijaan suosittelen keskittymään olennaiseen eli Sennaan :)





video


video

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kevättä ja koiratouhuja

Pitkästä aikaa on taas aikaa päivittää blogiakin. Noh, ihan ekaksi piti sitten vähän värkkäillä bloggerilla ja gimpillä, ja tadaa..tässä on tulos. Uusi hieno ja keväisen raikas ulkoasu, kun vanha alkoi jo toden teolla kyllästyttää. Maaliskuu on jo pitkällä ja kauan odotettu kevät päivä päivältä lähempänä, ihanaa. Talvi onkin koko vuoden tylsintä aikaa. Sitä huomaa itsestäkin, kuinka auringonpaiste tuo kummasti lisäenergiaa kiireisen arjen keskelle. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että vaikka koulussa on viime aikoina ollut yhtä hullunmyllyä, niin olen silti kaivanut jostain aikaa siivota keittiön ja makuuhuoneen kaappeja. Niin ja odotan jopa oikein innolla, että pääsen pesemään pikkuneidin kivasti nuoleskelemia ikkunoita ja laittamaan tammikuusta asti kaapissa lojuneet uudet upeat Vallilat vanhojen tilalle, kunhan kelit lämpenevät vielä sen verran, ettei tarvitse toppatakki päällä puunata. 

Pikkuneidistäkin on kivaa, kun kevät tulee ja lumet sulavat. Agilitykin on päässyt taas kunnolla käyntiin, kun pakkaset ovat hellittäneet ja hallissa on tarennut treenailla. Täytyy kyllä sanoa, että neidistä on tullut jo aika etevä tuossa touhussa, kun siltä sujuvat hienosti jo useamman esteen sarjat ja vaikeammat käännöksetkin. Fiksuna epelinä neiti on taiteillut esteet oikein muutaman kerran jopa silloin, kun ohjaaja on sählännyt. Supernopeaa sheltturaa kun ei ole maailman helpoin ohjata, kun pitää tietää tarkalleen, mitä tehdä, jotta olisi koiraa käännöksissä edes sadasosasekunnin edellä. Täytyy myöntää, että ajoittain on ollut myös hieman koordinaatiovaikeuksia kaiken maailman valssien, takaaleikkausten ja persjättöjen suhteen. Paimenkoirana pikkuneidillä on myös tapana seurata tosi tarkkaan, mitä ohjaaja tekee, joten ihan varmasti se kiertää putken väärinpäin, jos ohjaa kädellä vähänkin vinoon. Mutta kiva on ollut hallilla treenailla kerran viikossa ja tarkoituksena olisi käydä harjoittelemassa keväämmällä ja kesällä itsenäisestikin, kunhan kouluhommat saa ensin alta pois.

Eilen suuntasimme myös pitkästä aikaa mätsäriin, joka taisikin olla tämän vuoden ensimmäinen tällä seudulla, kun kaksi- ja nelijalkaisia oli paikan päällä oikein urakalla. Pienissä koirissakin kisasi peräti 33 sessulia. Koko hommaan tuhraantuihin kaikkine odotteluineen aikaa yli kolme tuntia. Ehdimme tehdä neidin kanssa kolme pientä lenkkiäkin kehien etenemistä odotellessa ja silti jäi aikaa vielä palella seisoskellessa. Senna suoriutui omasta vuorostaan oikein mallikkaasti, vaikka sen kehässä välillä esittämistä liikkeistä (kentän nuuskuttelu, pari ilopomppua, istuminen seisomisen sijaan jne.) huomasikin, että näyttelytouhuja ei ole ehditty viime aikoina harjoitella yhtään. Tästä huolimatta Senna sai oikein kivan arvostelun, kun tuomari arvioi neidin luonteen erinomaiseksi ja esiintymisen hyväksi ja yhteistyöstäkin saimme arvosanan erinomainen. Liikkuminen kehässä kaipasi sitten odotettavastikin tuomarin mukaan lisää harjoitusta, minkä vuoksi meidän oli tyytyminen siniseen nauhaan punaisen mennessä harmaalle puudelille, joka esiintyi kehässä melkeinpä ammattilaisen elkein. Sinisten kehässä pikkuneiti esiintyi sitten jo oikein hienosti ja paransi selkeästi liikkumistaan. Paikalla seistessäänkin nakkiherkkujen syöminen vei voiton, vaikka viereinen koira heittäytyi yhtäkkiä tosi häijyksi ja agressiiviseksi. Taso oli kaikkinensa tosi kova, niin emme tällä kertaa sijoittuneet kehässämme neljän parhaan joukkoon, mutta eipä se oikeastaan jäänyt harmittamaan mätsäri kun meni kaikkinensa oikein mallikkaasti. Tästä on hyvä jatkaa kohti suunnitelmissa olevaa Tampereen toukokuista kv-näyttelyä.   

torstai 3. helmikuuta 2011

Lomailua, arkea ja taas vähän lomaa

Blogi on elänyt melkoista hiljaiseloa jo pian kaksi kuukautta, ja monestakin syystä. Ensinnäkin joulunalusaika oli melkoista hässäkkää työ- ja koulukiireiden takia ja joulunaikakin meni yhdessä hujauksessa lapsuusmaisemissa lomaillessa. Paluu arkeen tammikuussa kävi sitten nopeasti ja aika onkin taas rientänyt, kun jo helmikuun alkua elellään. Toiseksi oikeastaan mitään ihmeempiä ei myöskään ole tapahtunut, josta olisi viitsinyt tänne kirjoitella.
Viime viikonloppuna päätimme sitten vaihtaa vähän vapaalle ja suuntasimme taas Lehmonkärjen maisemiin mökkireissulle. Jep jep, samaan paikkaan ja vieläpä samaan mökkiin kuin marraskuussakin. Seura sentään oli osittain eriä, kun Juhan sisko lähti sattumien summan kautta meidän matkaan. Ilmojen puolesta reissu oli mitä mahtavin, kun aurinko päätti helliä meitä ulkoilijoita peräti kahtena päivänä ja pakkastakaan ei ollut juuri yhtään. Mikäpäs siinä sitten lumikenkäillessä ja paljun lämpimästä vedestä ja ihanista hierovista poreista nauttiessa. Ennen mökille lähtöä kävin ostamassa meille vielä supermakeet euron liukurit, joita sitten oli pakko päästä myös testaamaan. Auts, mä en kyllä tajua, miten pikkulapset pystyy näillä laskemaan ilman mustelmia takamuksessa. Sen verran hauskaa mäenlasku kyllä taas piiitkästä aikaa oli, että meidän piti heti maanantaina käydä ostamassa kunnon pulkka ja pyöreä ufoliukuri ja suunnata uudestaan mäenlaskuun. Kyllä sitä pitääkin olla lapsellinen. Nyt meiltä löytyy sitten varastosta kunnon arsenaali mäenlaskutarvikkeita, joita milloin lie tulee käytettyä seuraavan kerran. Kallista rattikelkkaa ei sentään menty ostamaan, huh.
Pikkuneitikään ei olisi voinut olla mökillä enää enempää tohkeissaan, vaikka reppana luuli, että liukuri on sama asia kuin frisbee, joka unohtui lähtökiireessä kotiin. Karvapalleroon nimittäin iski viime kesänä aivan älytön frisbeehulluus, joka ei ole kyllä osoittanut laantumisen merkkejä, vaikka näin talvella olemme sitä tosi harvakseltaan neidille heitelleet. Marraskuussa frisbee oli mökillä matkassa, joten kaitpa ressukalle oli jäänyt mieleen, että jes, reissu+mökki=frisbee. Tällä kertaa piti sitten tyytyä noutamaan keppiä, vaikka kelpasihan tuokin aktiviteetiksi yhtä lailla.
Noh, ensi viikolla meillä alkaakin sitten taas agilityily, joten pikkuneitikin saa taas vähän vaihtelua lenkkeilyyn. Uudeksi vuodeksi agilityharjoittelu uusiutui uuden hallin myötä sen verran, että kaikilla on mahdollisuus ohjatun treenikerran lisäksi harjoitella myös itsenäisesti silloin, kun hallissa on vapaata. Tämä mahdollisuus näkyykin sitten myös suoraan treenimaksussa, joten täytyy varmaan yrittää löytää aikaa silloin tällöin itsenäiseenkin harjoitteluun. Mutta palataanpa agikuulumisiin sitten tuonnempana. Lauantaina onkin pikkuneidin spesiaalipäivä, kun tämä ihanuus täyttää jo kaksi vuotta. Senna on kyllä ollut mitä mahtavin hauveli valloittavan luonteensa vuoksi. Ihananpaa koiraa emme olisi kyllä voineet toivoa. Hyvä Senna!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Pikkujouluja

Aika rientää niin uskomattoman nopeasti, että joulu on taas pian ovella. Opiskelutkin vuodelle 2010 ovat yhtä tenttiä ja kahta kirjallista tehtävää vaille paketissa. Hiphei ja hurraa!! Ihanaa, kohta koittaa loma. Joulun odotushan ei kuitenkaan olisi mitään ilman pikkujouluja, joita omalla kohdallani muutaman päivän sisään mahtui tänä vuonna oikein kaksin kappalein. Marraskuun viimeisenä launtaina kokosimme mahtavan työporukkamme yhteen ja vaihdomme vaihteen ensimmäistä kertaa yhdessä vapaalle. Ensin suuntasimme Laajavuoreen tunniksi hohtokeilaamaan. Täytyy kyllä sanoa, että keilaus livenä oli paljon haastavampaa kuin muistinkaan. Viime aikoina kun on tullut enemmän keilattua pelikonsolin kapula kädessä kuin heiluteltua oikeaa (ja aina niin painavaa) keilapalloa. Meillä taisikin kaikilla olla lasten osaston pallot käytössä, hahahaa. Muutaman rännikierroksen jälkeen homma alkoi kuitenkin toimimaan ja sainpa aikaiseksi pari täyskaatoakin ja muutaman paikonkin. Harmi vain, että tunti keilausaikaa tuli täyteen juuri, kun pääsi oikein vauhtiin. Keilauksen jälkeen suuntasimme sitten taksilla, joka piti muuten tilata kahteen kertaan, ravintolaan syömään. Pieni mutka tuli kuitenkin matkaan, kun ravintola oli hukannut tekemämme pöytävarauksen ja ilmoitti ravintolassa alkavan yksityistilaisuuden puolentoista tunnin kuluttua. Hetken jo kauhuissamme luulimme, että nonni, nyt jäi ruuat syömättä, mutta onneksi ravintolassa oli sen verran tyhjää, että mahduimme koko porukka yhden pöydän ääreen syömään ja saimme lopulta tilaamamme ruuatkin melko nopeasti pöytään. Ruokailun jälkeen osa porukasta suuntasi jo kotiin ja osa jatkoi matkaa vielä yökerhoon hippaamaan. Kaiken kaikkiaan pikkujoulumme olivat tosi hauskat ja onnistuneet.
Opiskelumaailmaan sijoittuviin pikkujouluihin päätin sitten hetken mielijohteesta suunnata viime viikon tiistaina ensimmäistä kertaa koko opiskeluni aikana. Viestintätieteilijöiden eli yhteisöviestinnän, journalistiikan, puheviestinnän ja kulttuurien välisen viestinnän opiskelijoiden pikkujouluja vietettiin Ilokivessä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ja henkilökunnan valmistelemia esityksiä seuraten. Illan teemana oli selkeästi viestintätieteilijöiden käynnissä oleva muutto sisäilmaongelmien kanssa painivasta nykyisestä opinrakennuksestamme uusiin tiloihin pääkampukselle. Sekä henkilökunta että puheviestijät olivat sanoittaneet uusiksi omat kappaleensa "haikeaan" muuttoon liittyen. Myös yhteisöviestijöiden esitys oli varsin musiikkipainotteinen, fuksien laulaessa ja samalla näytellen jouluklassikon "Joulupukki suukon sai". Journalistien ohjelma olikin sitten hieman oudompi ja muista poikkeava "koristele opiskelukaverisi joulukuuseksi" -teemallaan. Koristevaihtoehdot olivat tasoa foliopaperi, muoviankka, joulunauha, tyhjä vessapaperirulla jne. Kaikki esitykset keräsivät tietysti oikein hurjat aplodit ja lopuksi huutoäänestyksen voittajaksi selvisivät puheviestijät. Palkinnoksi he saivat upeat Tourujoen viimeiset sorsat (lue kumiankat) sekä tietysti paljon mainetta ja kunniaa.
Tänään itsenäisyyspäivän kunniaksi vietämme supercooleja kolmen hengen pikkujouluja siskoni saapuessa meille syömään. Ohjelmassa on syömisen lisäksi telkun tuijottelua linnan juhlien muodossa. Juhlien kamalimpia tyylejä on joka vuosi aina yhtä kivaa arvostella, kun kukaan ulkopuolinen ei ole kuulemassa. Niin ja sitten on tietenkin vielä linnan kuningattaren arvuuttelu. Aika monena vuonna arvaukseni on osunut oikeaan, joten saa nähdä kuinka käy tänä vuonna. Aivan huikea ilta on siis tulossa ;)