torstai 2. syyskuuta 2010

Missä reissu, siellä Tallinna

Jotta pääsisin ahkeran bloggaamisen makuun, niin kirjoitetaanpa jotain kuluneesta kesästä. Täällä Keski-Suomen suurimmassa kaupungissa ilmat olivat juhannuksesta eteenpäin kerrassaan mahtavat ja välillä tuntui jopa siltä, että tropiikki on laskeutunut Pohjolaan. Jos saan pyytää Herra ilmastonmuutos, näitä kesiä lisää, kiitos. Omalla kohdallani kesä tosin kului jälleen aivan liian nopeasti kahden työpaikan välillä surfaten, jotka olin euron kuvat silmissä itselleni haalinut. Myönnetään, tiukkatahtisen opiskeluvuoden jälkeen kunnon lomakaan ei tosin olisi ollut hullumpi vaihtoehto. Opiskelijana on kuitenkin tartuttava tilaisuuksiin, joista palkitaan suoraan pankkitilille.

Työkiireistä huolimattta sain kuitenkin hämmästyksekseni aikaan yllättävän paljon muutakin. Toisen puoliskoni kanssa saimme peräti tehtyä pari pidempää reissua muutaman päiväreissun lisäksi ja pääsipähän kotonamme asusteleva karvakorvakin kerran viikossa pinkomaan agilityssa. Ylpeänä voin todeta, että pikkuneidistä kehittyi kyllä aika taitava kurssin aikana. Ihan yllätyin tämän neidin potentiaalista. Sen verran meitä kyllä agilitykärpänen puraisi kesän aikana, että aloitamme ensi viikolla astetta haastavamman jatkokurssin. Tuota kivaa on kyllä mukava odottaa. Toinenkin haaste meitä odottaa sitten marraskuussa, kun päätin ilmoittaa tämän hurmaavan neidin ensimmäiseeen koiranäyttelyynsä. Kasvattajatytöt ovat meitä näyttelytoimintaan kovasti kannustaneet, joten kokeillaanpas nyt sitäkin sitten. Mutta koiratouhuista lisää sitten tuonnempana.

Palataanpa sitten niihin reissuihin tai oikeastaan toiseen niistä muutaman kuvan kera. Pääsimme siis toisen puoliskoni kanssa elokuussa jopa niinkin kauas kuin Tallinnaan, mikä on meiltä kyllä melkoinen saavutus. Arvatkaapa vaan, kuinka kauan tällainen parin yön viikonloppureissu on ollut tarkoitus tehdä. Aina on vaan jokin mutka tullut matkaan. Nyt kun viimein sitten saimme reissun tehtyä, oli se tosi onnistunut ja mukavaa vaihtelua arkeen. Kohti Helsinkiä lähdettiin ajelemaan perjantai-aamuna ennen sitä kuuluisaa possun rupsautusta, jotta ehtisimme ajoissa paatin kyytiin. Ajomatka sujui nopeasti kiitos nelikaistaisen moottoritien, mutta perillä Helsingissä törmäsimme yllättäin parkkiongelmaan. Fiksuna rahan pihtaajana olin tietysti katsonut netistä kaikki Helsingin ilmaiset 24 h parkkipaikat, joista kaikkein lähin reilun kilometrin päässä satamasta oli yllätys yllätys täynnä. No ei auttanut muu kuin kurvailla seuraavaksi lähimmälle parkkialueelle parin kilsan päähän, josta kiitos näpsäkän gps-rouvan ajoimme ensin pari kertaa ohi ennen kuin vihdoin pääsimme perille. Vapaana oli yksi parkkiruutu, joten kerrankin kävi meilläkin oikein kunnon mäihä. Ei muuta kuin kamat mukaan ja kävellen kohti satamaa me reippaat nuoret kun emme turhaan ala taksia maksamaan. Laukkuja olikin tosi ihana raahata helteessä ja saapua sitten naama punaisena terminaaliin. Laivaan kuitenkin päästiin ja nelituntinen matka Tallinnaan saattoi alkaa. Laivalla nyt ei mitään ihmeempiä tapahtunut, joten skipataan se osa tästä tarinasta.

Perillä Tallinnassa oli tukahduttavan kuuma, mutta päätimme jälleen jättää taksot väliin ja kävellä 2.5 kilometriä pitkän matkan hotellille. Ajattelimme tietenkin, että turisteja kun ollaan, niin kaupungista pitää ottaa kaikki irti. Pienen suunnistamisen jälkeen hotellimme kuitenkin löytyi ja oli aika hylätä isot kassit ja suunnata kohti vanhaa kaupunkia, joka sitten onneksi olikin vain parin sadan metrin kävelymatkan päässä hotellilta. Voi miten ihana, ihana, ihana vanha kaupunki olikaan. Mahtavia vanhoja rakennuksia, kapeita kujia, upeita puistoja ja söpöjä pieniä kahviloita. Useampi tuntihan siinä vierähti vanhaa kaupunkia ihastellessa. Takaisin hotellille hipsimme paikallisen coomarketin kautta ja hotellilla päätimme käydä vielä pulahtamassa kylpylässä, jonka jälkeen nämä matkaajat olivat niin poikki, että painuimme nukkumaan jo ennen kymmentä kuin pahainenkin mummo ja pappa. Mutta ei auta, kun väsyttää niin väsyttää.

Lauantaiaamu Tallinnassa valkeni poutaisena ja hiostavan kuumana. Ensimmäisenä suuntasimme runsaalle ja maittavalle aamupalalle, jonka jälkeen edessä oli reissun virallinen shoppailupäivä. Tämän olin tietty ilmoittanut hubbylleni jo hyvissä ajoin etukäteen, että hän saattoi valmistautua siihen henkisesti. Ennen isoa Rocca al Maren -ostoskeskusta piipahdimme myös Loomaedissa eli eläintarhassa, joka sattui olemaan sopivasti tien toisella puolella. Alue olit tosi iso, joten useampi tunti meiltä vierähti eläinten touhuja seuratessa. Varsinkin eksoottisimpien eläinten kuten norsujen, leijonien, tiikerin, leopardien, jääkarhujen ja alligaattorin elämää oli hauska päästä näkemään läheltä. Ulkoasultaan eläintarha on jämähtänyt karulle neuvostoajalle, mutta muuten eläintarha oli kyllä vierailemisen arvoinen. Eläinten jälkeen vuorossa oli shoppailu, joka jäi kyllä aika laihaksi, kun paikallien muoti oli yhdellä sanalla kuvaten outoa. Mutta onneksi ruoka oli tosi hyvää ja halpaa. Illalla poikkesimme vielä vanhassa kaupungissa, kun olin vakaasti päättänyt hankkia itselleni maatuskan. Jep, naurakaa vaan, maatuska Virosta..heheh. Pienen tutkailun jälkeen löysinkin ihanan punasävyisen puunuken ja oli taas aika painua hotellille nukkumaan.

Sunnuntaina suuntasimme pienen ukkoskuuron saattelemana hyvissä ajoin satamaan ja piipahdimme ennen laivaan pääsyä parissa ostoskeskuksessa. Näistä ensimmäinen, Sadamarket, oli niin kammottava paikka, ettei sinne tarvitse mennä kyllä koskaan uudestaan. Jösses sentään, mikä paikka. Toisesta ostospaikasta mukaan tarttui sitten vielä viiniä ja muuta mukavaa kotiin viemisiksi. Laivalla saimme sitten tax free -shopissa tuhlattua sen verran, että ansaitsimme hyville asiakkaille tarkoitetun minihintaisen bonusristeilyn. Helsingissä taas raahasimme laukkuja takaisin autolle ja suuntasimme vikkelästi kohti kotia. Perillä Jyväskylässä nappasimme Pikkuneidin mukaan siskoni luota hoidosta, missä tämä karvakorva oli kuulemma käyttäytynyt hyvin mutta häiriintyneesti. Mitä lie sekin tarkoittaa.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi käteen paljon hienoja nähtävyyksiä, muutamia uusia hankintoja, runsaasti hyvää mieltä ja muutamia elämyksiäkin. Niin ja tosi kipeät jalat..

Ps. Tässä blogissa on jotain vikaa. Kuvat menee mihin sattuu. Kokeilen ladata niitä vielä ihan omaan postaukseen. Muuten tulee maailman tylsin matkakertomus, ei kuvan kuvaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti