Täytyy kyllä myöntää, että olen kyllä tosi huono blogin päivittelijä, kun se on aina päivän ohjelmalistalla, mutta kuitenkin niin helposti siirrettävissä myöhemmäksi. Ihan kivaa puuhaahan tämä kirjoittelu on, mutta vaatii aikaa ja paneutumista. Noh, nyt kun viimein pääsin tänne bloggeriin asti, niin päivitetäänpä sitten näitä kuulumisia. Kesä on taas kulunut aivan liian nopeasti, eikä sille sitten mitään mahda, että syksy on pian täällä. Eipä siinä, tykkään kyllä ihan syksystäkin, onhan se kivaa lenkkeilyaikaa ja pääsee taas arjen ja opiskelun makuun. Sennan kanssa aloitetaan taas ohjattu agilityily syyskuussa ja tasoa ylempänä eli mölliluokassa. Kevään ja kesän aikana pikkuneidistä kehittyi kyllä tosi taitava agimenijä, joten uskon, että pärjäämme mölleissä oikein hyvin. Ehkäpä voisimme kokeilla jossain vaiheessa kisaamistakin. Minulle itselleni on tiedossa myös vähän toisenlaista agipuuhaa, kun lupauduin mukaan Agility Teamin Sm 2012 -kisaorganisaatioon. Oma roolini on vieläpä tosi vastuullinen, sillä toimin tiedotus- ja markkinointitiimin johtajana. Olin kyllä tosi otettu, kun minulle tällaista jobia tarjottiin ja mikä parasta, saan samalla työkokemusta oman alan töistä, vaikkei non profit -sektori olekaan se puoli, minne toivoisin tulevaisuudessa työllistyväni. Sm 2012 -projekti kestää kuitenkin lähes vuoden ja oman alan työkokemus on aina arvokasta, joten jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.
Sitten pysytäänpä edelleen nelijalkaisissa karvakamuissamme, mutta vaihdetaan agikentät näyttelykehään, jossa kävimme taas pikkuneidin kanssa sipsuttelemassa elokuun ensimmäisenä lauantaina. Tällä kertaa Sennalla oli mukana oikein kannustusjoukotkin, kun Saarijärvelle suuntasi myös Juha vanhempineen. Näyttely pidettiin ulkona, ja eihän se sää tietenkään meitä suosinut, vaan taivas oli ihan pilvinen, mutta onneksi ei sentään satanut ja ilmakin oli kohtuullisen lämmin. Saarijärvelle shelttineitejä ja -herroja oli ilmoittautunut yhteensä 21, ja kun tuomarilla oli kymmenkunta muutakin rotua arvioitavana, oli tahti ripeä ja koko homma shelttien osalta hoidettu reilussa tunnissa. Pikkuneiti esiintyi taas oikein mallikkaasti niin maassa kuin pöydälläkin, mikä ei kuitenkaan tullut palkituksi kuin arvosanalla hyvä. Sennan arvostelu kuului kokonaisuudessaan näin:
" 2,5-vuotias narttu, jonka reilu koko antaa hieman raskaan vaikutelman tänään. Kaunis ulkonäkö, normaalit kulmaukset, tarpeettoman pitkä lanne, mutta hyvä selkä ja luusto. Kynnet vaativat leikkausta. Liikkuu lyhyin askelin ja häntä hieman koholla. Mukava luonne."
Arvostelu oli taas mielenkiintoinen, sillä esimerkiksi nuo kynnet leikkasin Sennalta edellisenä iltana ja saman pituisiksi kuin aina ennenkin, eikä niistä ole kukaan muu aiemmin huomauttanut. Myöskään turkista Senna ei saanut yhtään kehuja, vaikka se on nyt tosi paksu ja kiiltävä. Koholla olevasta hännästä kukaan ei ole aiemmin huomauttanut, joten se oli ihan uusi juttu. Tuo suuri koko taitaa olla Sennan harmi näyttelystä toiseen, kun kaikki muut nartut ovat aina sitä pienempiä, niin erottuuhan pikkuneiti sitten joukosta, vaikka sen säkäkorkeus on oikein hyvä eli 36,5. Mutta kaunis ulkonäkö ja mukava luonne ovat sitten oikein kivoja kommentteja, ja kun esiintyminenkin meni taas hienosti, niin tyytyväinenhän näyttelypäivään pitää olla.
Näyttelyn jälkeen suuntasimme vielä Julmat lammit- nimiselle luontoreitille, missä maisemat olivat kyllä hienot. Rotkoja, vaikeakulkuisia polkuja ja korkeuseroja oli kyllä riittämiin. Luontoreitin varrelta olisi löytynyt myös uimakelpoinen lampi, mutta uikkarit unohtuivat tietysti autoon, eikä sitten viitsitty lähteä niitä hakemaan. Pikkuneitikin oli ihan vauhdissa ja pujotteli onnessaan täyttä päätä puiden ja kivien välistä. Se piti lopulta laittaa naruun, kun itseä alkoi jo hirvittämään, että kohta se hyppää jyrkänteeltä. Luonnossa liikkuessa huomaa kyllä, mistä koirat nauttivat kaikkein eniten. Pikkuneiti ei ainakaan olisi voinut olla tyytyväisempi, kun näyttelykehässä sipsuttelun jälkeen pääsi metsään irroittelemaan.
