Karvalakki päähän ja paljuun!

Täytyy kyllä sanoa, että viikonlopun mittainen miniloma teki kyllä tosi hyvää arjen kiireiden keskellä. Suunnistimme perjantaina koko kolmen koplan voimin Asikkalassa sijaitsevan Lehmonkärjen lomakeskuksen maisemiin rentoutumaan isolla r:llä. Syksy on vilahtanut taas niin nopeasti koulu- ja työkiireiden keskellä, joten kunnon löhöilylle ei ole jäänyt paljon sijaa. Tai no, ihan täysin löhöilyyn emme viikonloppua kuluttaneet, kun olihan ihanan rauhallisessa luonnonhelmassa ihan pakko päästä kunnolla ulkoilemaan. Harmiksemme lunta ei ollut riittävästi hiihtoa tai lumikenkäilyä ajatellen, eikä retkiluistelemaankaan ollut sulien järvien vuoksi vielä asiaa, joten vaihtoehdoksi jäi perinteinen tassua toiseen eteen -reippailu. Mutta mikäpäs siinä, onhan sekin tosi mukavaa ja pikkuneitikin tykkää moisesta kovasti. Oli kyllä ihan mahtavaa kuunnella, kuinka uskomattoman hiljaista metsän keskellä voi olla. Ilmatkin olivat mitä mahtavimmat pikkupakkasineen. Sisällä pikku mökissämmekään emme jaksaneet ihan täysin paikallaan olla, kun mukaan tuli otettua uusi peliviritys xboxille nimeltään kinect. Tämä peli on sekä hauska että ihan mielettömän hyvää hyötyliikuntaa, jolla saa kunnon hien pintaan. Ulkoilun ja töllön edessä hyppimisen jälkeen olikin mitä kivointa saunoa hyvin ja lauantaina pääsimme pulahtamaan myös mökin pihalla olevaan paljuun. Olo oli kyllä aika ylellinen 40 asteisessa vedessä köllötellessä ja hierovista poreista nauttiessa. Pakkasilmassa oli vain syytä pitää pipo päässä, ettei vain vahingossa vilustu, joten sielläpä me AKA team karvalakki sitten köllötimme paljun kuumassa vedessä oikein kahteen otteeseen päivän aikana. Mahdoimme kyllä olla aika huvittava näky. Ainakin sivusta seuranneen pikkuneidin mielestä touhu oli kertakaikkisen tylsää, kun ajanhan voisi viettää paljon paremminkin frisbeetä tai keppiä heittelemällä. Neiti olikin ihan elementissään ja vauhti päällä koko ajan, eikä olisi edes halunnut kotiin lähteä. Kukapa nyt pikkupirssimme takapenkillä tuntitolkulla viihtyisi, kun vaihtoehtona olisi leikkiä pupua hangessa. Kaiken kaikkiaan reissu oli kyllä tosi onnistunut ja tuli todella tarpeeseen. Kaiken ulkoilun, liikkumisen, hyvän ruuan syömisen, saunomisen ja paljussa loikoilun jälkeen olo on kyllä paljon rentoutuneempi. Pitkien yöunien ansiosta kaikki kertyneet univelatkin on kyllä takuulla nukuttu pois. Muutama viikko pitäisi vielä puristaa, jotta syksyn opiskelut ovat paketissa ja pääsee nauttimaan seuraavasta kunnon lomasta. Onneksi piristystä arkeen tuo ihana joulun odotus..

Tavoite täyttyi näyttelyssä

Jännä päivä on viimein takana, kun pääsimme kotiutumaan ihka ensimmäisestä näyttelystämme. Missään ihan pikku tapahtumassa emme suinkaan pikkuneidin kanssa olleet, sillä onhan Jyväkylän kv Suomen kolmen suurimman näyttelyn joukossa. Paviljongille olikin kokoontunut huimasti nelijalkaisia karvakamuja omistajineen ja jonkin verran kehien ympärillä parveili yleisöäkin.

Puunasin Sennan eilen edustuskuntoon pesun, föönäyksen ja harjauksen avulla. Myös ylimääräiset korvatupsukat saivat vihdoin lähteä. Harmiksemme tänä aamuna keli oli mitäpä muuta kuin erittäin rapainen, joten hallilla jouduin hieman karvaturria putsailemaan. Onneksi olimme hyvissä ajoin paikalla, niin pikkuneidin tassut ja mahanalunen ehtivät kuivua ennen meidän vuoroa astella kehään. Narttuja oli tällä kertaa nuorisoluokassa yhteensä kuusi kappaletta, joten kaikki pääsivät yhtä aikaa ohjaajineen kehään. Meidät oli arvottu kävelemään jonon viimeisenä. Se on kyllä hassua, kuinka ohjaajaakin jännittää sen puolesta, että mitenkähän kaikki mahtaa oikein sujua. Sennakin oli ennen kehän alkua vähän levoton, joten taisi sitäkin vähän jännittää, että mikäs juttu se tämä nyt oikein on.

Kävelyt hihnassa ja paikalla seisominen niin maassa kuin pöydälläkin menivät pikkuneidiltä kuitenkin tosi hienosti namien avulla. Ainoastaan ihan aluksi näyttelyhihna jostain ihmeen syystä pyörähti pois kaulan ympäriltä, mutta sain laitettua sen kyllä nopeasti takaisin. En ymmärrä yhtään miten se sillä tavalla oli löystynyt. Onneksi pääsimme kuitenkin nopeasti jatkamaan matkaa, eikä tuomari tainnut edes huomata koko juttua. Ennen näyttelyyn menoa ajattelin, että ensikertalaisille arvosana EH olisi tosi hieno suoritus ja iloksemme ruotsalainen tuomari sellaisen meille antoikin. Koko narttujen nuorisoluokan taso olikin kova, kun kolme narttua sai ERI:n ja kolme EH:n. Tällä kertaa pikkuneiti ei kuitenkaan sijoittunut luokassaan, mutta eipä se ainakaan ohjaajaa haitannut. Tavoite kuitenkin täyttyi ja saimme paljon kokemusta näyttelytouhusta, mikä olikin se tärkein juttu. Sugarbabyn arvostelu kuului vapaasti suomennettuna näin:

"Hieman isohko ja omaa jotain maskuliinista. Hyvänmuotoinen pää. Kaipaa hieman lisää voimakkuutta luustoon ja lisää eleganssia esiintymiseen. On pyöreästi rakentunut. Ei turkissa tänään."

Omistajana sanoisin, etten ihan kyllä allekirjoita tuota arvostelua. Ensimmäinen virke varsinkin on aika hassu, kun pikkuneiti on kyllä ihan ihannekokoinen ja mun mielestä tosi narttumainen. Tuohon arvosteluun saattoi ehkä vaikuttaa se, että muut luokan nartut sattuivat tällä kertaa olemaan aika pieniä. Kolmas virke sen sijaan on aivan totta, kun pikkuneiti on tosi sirpsakka rakenteeltaan ja elegantti näyttelyesiintyminenhän tulee vain harjoittelun kautta. Ehkäpä agility tuo karvapallerolle ajan myötä lisää tuota voimakkuutta. Viides virke pätee myös, kun tämän neidin mielestä näyttelyyn kannattaa ehdottomasti mennä bikineissä. Niin älytön karvanlähtö sillä oli nyt syksyllä. Neljännen virkkeen merkitystä en sitten oikeastaan kunnolla ymmärräkään, mutta olettaisin sen olevan positiivinen sävyltään. Kaiken kaikkiaan arvostelu ei sisällä hirveän paljon kehuja, mutta kyllä tuomarin täytyi pikkuneidistä pohjimmiltaan tykätä, kun saimme kuitenkin sen EH:n. Tyytyväisin mielin voimme sitten suunnistaa kohti kohti seuraavaa näyttelyä, milloin se meidän kohdalla lienee onkaan. Tiedä häntä.

Superonnistumisia agilityssä

Viimekertaisen agilityn jälkeen jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Ensinnäkin treenit menivät aivan upeasti, kun pikkuneiti oli oikein skarppina kaikilla esteillä ja irtosi kahden hyppyesteen jälkeen putkeen kuin salama. Noh, putki onkin ollut aina yksi neidin lemppareista ja ikinä se ei ole sitä aristellut, joten siinäpä ehkä syy loistavalle irtoamiselle. Kaikkein eniten ilonaiheita ohjaajalle aiheutti kuitenkin pikkuneidin mahtisuoritukset kepeillä, jossa se ei tehnyt jekun jekkua (ei siis hyppyjä ohjureiden yli tai oikoreittejä kuten viimeksi) vaan pujotteli molemmista suunnista täsmälleen niinkuin pitää. Neiti oli tosin vielä narussa, jonka jätän kyllä ensi viikolla pois, kun kepit meni niin hienosti. Ehkäpä kokeillaan myös täyttä 12 kepin sarjaa kuuden kepin sijaan. Että ei muuta kuin way to go, Senna!

Jatko1-kurssihan lähenee jo loppuaan, joten agilitytreenin lopuksi kyselin sitten kurssin vetäjältä jatko2-kurssin alkamisajankohtaa, joka on iloksemme jo tammikuussa. Ohjaaja sanoikin meidän olevan jo oikein valmiita osallistumaan astetta haastavimpiin treeneihin. Tämäkös jos mikä oli aivan mahtava kuulla, sillä tarkoittaahan se sitä, että olemme edistyneet hyvin ja oppineet kaiken tärkeän jatkoharjoittelua ajatellen. Joulun jälkeen koittaa siis uusi vuosi ja uudet kujeet ainakin agilityn saralla. Mikäpä sen hauskempaa.

Ensi viikolla pikkuneidillä onkin aivan uusi koitos edessä, kun suunnistamme Paviljongille sipsuttelemaan näyttelykehään. Nettisivuilta kurkkasin jo, että kaiken kaikkiaan koiria on tulossa peräti 5100 ja shelttejäkin on ilmoittautunut yhteensä 78 kipaletta, joista peräti 47 on narttuja. Että huh, ihan meinaa jo alkaa vähän jännittämään, vaikka tuskinpa ne kaikki kisavaat nuorisoluokassa. Kotiin en ole saanut vielä mitään näyttelypostia, mikä vähän kummastuttaa, kun näyttelyyn on aikaa enää viikko. Luulisi, että edes jotain infoa tupsahtaisi postiluukusta. Kohta täytyy kyllä varmaan tiedustella järjestäjiltä, että onko meidät ihan unohdettu.