lauantai 13. marraskuuta 2010

Tavoite täyttyi näyttelyssä

Jännä päivä on viimein takana, kun pääsimme kotiutumaan ihka ensimmäisestä näyttelystämme. Missään ihan pikku tapahtumassa emme suinkaan pikkuneidin kanssa olleet, sillä onhan Jyväkylän kv Suomen kolmen suurimman näyttelyn joukossa. Paviljongille olikin kokoontunut huimasti nelijalkaisia karvakamuja omistajineen ja jonkin verran kehien ympärillä parveili yleisöäkin.
Puunasin Sennan eilen edustuskuntoon pesun, föönäyksen ja harjauksen avulla. Myös ylimääräiset korvatupsukat saivat vihdoin lähteä. Harmiksemme tänä aamuna keli oli mitäpä muuta kuin erittäin rapainen, joten hallilla jouduin hieman karvaturria putsailemaan. Onneksi olimme hyvissä ajoin paikalla, niin pikkuneidin tassut ja mahanalunen ehtivät kuivua ennen meidän vuoroa astella kehään. Narttuja oli tällä kertaa nuorisoluokassa yhteensä kuusi kappaletta, joten kaikki pääsivät yhtä aikaa ohjaajineen kehään. Meidät oli arvottu kävelemään jonon viimeisenä. Se on kyllä hassua, kuinka ohjaajaakin jännittää sen puolesta, että mitenkähän kaikki mahtaa oikein sujua. Sennakin oli ennen kehän alkua vähän levoton, joten taisi sitäkin vähän jännittää, että mikäs juttu se tämä nyt oikein on.
Kävelyt hihnassa ja paikalla seisominen niin maassa kuin pöydälläkin menivät pikkuneidiltä kuitenkin tosi hienosti namien avulla. Ainoastaan ihan aluksi näyttelyhihna jostain ihmeen syystä pyörähti pois kaulan ympäriltä, mutta sain laitettua sen kyllä nopeasti takaisin. En ymmärrä yhtään miten se sillä tavalla oli löystynyt. Onneksi pääsimme kuitenkin nopeasti jatkamaan matkaa, eikä tuomari tainnut edes huomata koko juttua. Ennen näyttelyyn menoa ajattelin, että ensikertalaisille arvosana EH olisi tosi hieno suoritus ja iloksemme ruotsalainen tuomari sellaisen meille antoikin. Koko narttujen nuorisoluokan taso olikin kova, kun kolme narttua sai ERI:n ja kolme EH:n. Tällä kertaa pikkuneiti ei kuitenkaan sijoittunut luokassaan, mutta eipä se ainakaan ohjaajaa haitannut. Tavoite kuitenkin täyttyi ja saimme paljon kokemusta näyttelytouhusta, mikä olikin se tärkein juttu. Sugarbabyn arvostelu kuului vapaasti suomennettuna näin:
"Hieman isohko ja omaa jotain maskuliinista. Hyvänmuotoinen pää. Kaipaa hieman lisää voimakkuutta luustoon ja lisää eleganssia esiintymiseen. On pyöreästi rakentunut. Ei turkissa tänään."
Omistajana sanoisin, etten ihan kyllä allekirjoita tuota arvostelua. Ensimmäinen virke varsinkin on aika hassu, kun pikkuneiti on kyllä ihan ihannekokoinen ja mun mielestä tosi narttumainen. Tuohon arvosteluun saattoi ehkä vaikuttaa se, että muut luokan nartut sattuivat tällä kertaa olemaan aika pieniä. Kolmas virke sen sijaan on aivan totta, kun pikkuneiti on tosi sirpsakka rakenteeltaan ja elegantti näyttelyesiintyminenhän tulee vain harjoittelun kautta. Ehkäpä agility tuo karvapallerolle ajan myötä lisää tuota voimakkuutta. Viides virke pätee myös, kun tämän neidin mielestä näyttelyyn kannattaa ehdottomasti mennä bikineissä. Niin älytön karvanlähtö sillä oli nyt syksyllä. Neljännen virkkeen merkitystä en sitten oikeastaan kunnolla ymmärräkään, mutta olettaisin sen olevan positiivinen sävyltään. Kaiken kaikkiaan arvostelu ei sisällä hirveän paljon kehuja, mutta kyllä tuomarin täytyi pikkuneidistä pohjimmiltaan tykätä, kun saimme kuitenkin sen EH:n. Tyytyväisin mielin voimme sitten suunnistaa kohti kohti seuraavaa näyttelyä, milloin se meidän kohdalla lienee onkaan. Tiedä häntä.

2 kommenttia:

  1. No hienostihan se teidän ensimmäinen näyttely sujui! Sofi-äiti ja uudet Sennan sisarpuolet nostavat Sennalle tassua ja kehuvat, kuinka Senna selvisi hienosti ensikertalaisena. Onhan se koiralle hämmentävä tilanne mennä koirapaljouden sekaan johonkin halliin ja sitten joku vielä tulee käpälöimäänkin :) Minulta Sennalle rapsutukset hienosta näyttelydebytoinnista! Harmi, että se tiputti karvansa. Niinhän siinä yleensä käy, että juuri ennen näyttelyä alkaa karvanlähtö.

    Erittäin hyvään saa kyllä olla tyytyväinen! Arvostelu on mielestäni vähän vaikeaselkoinen. Itse tykkään arvosteluista, joka on monipuolinen eli on mainintaa liikkeistä, rakenteesta, silmistä, korvista, luonteesta, päästä, esiintymisestä, turkista, väristä, kokoa jne. Tuosta arvostelusta ei jää paljon käteen. No ainakin te ja Sennakin nyt tiedätte, millaista näyttelyelämä on.

    VastaaPoista
  2. Senna on lady. Taputuksia ja rapsutuksia. T. Mamitsu

    VastaaPoista