sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Karvalakki päähän ja paljuun!

Täytyy kyllä sanoa, että viikonlopun mittainen miniloma teki kyllä tosi hyvää arjen kiireiden keskellä. Suunnistimme perjantaina koko kolmen koplan voimin Asikkalassa sijaitsevan Lehmonkärjen lomakeskuksen maisemiin rentoutumaan isolla r:llä. Syksy on vilahtanut taas niin nopeasti koulu- ja työkiireiden keskellä, joten kunnon löhöilylle ei ole jäänyt paljon sijaa. Tai no, ihan täysin löhöilyyn emme viikonloppua kuluttaneet, kun olihan ihanan rauhallisessa luonnonhelmassa ihan pakko päästä kunnolla ulkoilemaan. Harmiksemme lunta ei ollut riittävästi hiihtoa tai lumikenkäilyä ajatellen, eikä retkiluistelemaankaan ollut sulien järvien vuoksi vielä asiaa, joten vaihtoehdoksi jäi perinteinen tassua toiseen eteen -reippailu. Mutta mikäpäs siinä, onhan sekin tosi mukavaa ja pikkuneitikin tykkää moisesta kovasti. Oli kyllä ihan mahtavaa kuunnella, kuinka uskomattoman hiljaista metsän keskellä voi olla. Ilmatkin olivat mitä mahtavimmat pikkupakkasineen. Sisällä pikku mökissämmekään emme jaksaneet ihan täysin paikallaan olla, kun mukaan tuli otettua uusi peliviritys xboxille nimeltään kinect. Tämä peli on sekä hauska että ihan mielettömän hyvää hyötyliikuntaa, jolla saa kunnon hien pintaan. Ulkoilun ja töllön edessä hyppimisen jälkeen olikin mitä kivointa saunoa hyvin ja lauantaina pääsimme pulahtamaan myös mökin pihalla olevaan paljuun. Olo oli kyllä aika ylellinen 40 asteisessa vedessä köllötellessä ja hierovista poreista nauttiessa. Pakkasilmassa oli vain syytä pitää pipo päässä, ettei vain vahingossa vilustu, joten sielläpä me AKA team karvalakki sitten köllötimme paljun kuumassa vedessä oikein kahteen otteeseen päivän aikana. Mahdoimme kyllä olla aika huvittava näky. Ainakin sivusta seuranneen pikkuneidin mielestä touhu oli kertakaikkisen tylsää, kun ajanhan voisi viettää paljon paremminkin frisbeetä tai keppiä heittelemällä. Neiti olikin ihan elementissään ja vauhti päällä koko ajan, eikä olisi edes halunnut kotiin lähteä. Kukapa nyt pikkupirssimme takapenkillä tuntitolkulla viihtyisi, kun vaihtoehtona olisi leikkiä pupua hangessa. Kaiken kaikkiaan reissu oli kyllä tosi onnistunut ja tuli todella tarpeeseen. Kaiken ulkoilun, liikkumisen, hyvän ruuan syömisen, saunomisen ja paljussa loikoilun jälkeen olo on kyllä paljon rentoutuneempi. Pitkien yöunien ansiosta kaikki kertyneet univelatkin on kyllä takuulla nukuttu pois. Muutama viikko pitäisi vielä puristaa, jotta syksyn opiskelut ovat paketissa ja pääsee nauttimaan seuraavasta kunnon lomasta. Onneksi piristystä arkeen tuo ihana joulun odotus..

1 kommentti:

  1. Tuollaisia minilomia pitäisi jokaisen aina silloin tällöin harrastaa, jotta jaksaa taas arjessa! :) Ulkoilu ja löhöily sopivassa suhteessa tuovat kyllä paljon lisäenergiaa. Sennakin näyttää viihtyneen oikein mainiosti :) Ihanan vauhdikas kuva neidistä.

    VastaaPoista