sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Kepit ja jekut

On taas aika päivittää vähän agikuulumisia. Pari kertaa on jälleen takana ja täytyy kyllä sanoa, että on mahtavaa seurata pikkuneidin edistymistä ja tietysti sitä, kun tämän(kin) koiran mielestä agility on kerta kaikkiaan maailman paras laji. Sellaisella palolla neiti kyllä odottaa aina omaa treenivuoroaan. Kaikki esteet menevätkin yksittäin tosi upeasti ja pienet radanpätkätkin alkavat jo sujua varmalla otteella. Viimeksikin vuorossa oli pituus+putki+hyppy, joka meni aivan upeasti molemmista suunnista. Ja voi vitsi, minkä megaloikan pikku-neiti esitti täydestä vauhdista. Neidin jalat olivat valehtelematta aivan suorassa vartalon jatkeena kuin milläkin ihme liito-oliolla. Ohjaajalla oli kyllä naurussa pitelemistä.
Kepeissäkin hurtta esitti aivan parasta osaamistaan, joka aluksi tarkoitti nimen omaan velmuosaamista. Keppejähän olemme nyt viime aikoina treenanneet anturoiden avulla, minkä ansiosta esteen itsenäinen suorittaminen on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Tästä rohkaistuneena päätin laittaa namin alustalle ja istuttaa koiran keppien toiseen päähän ilman narua käskyä odottamaan. Noh, kun sitten ohjasin kädellä ja sanoin, että kepit, niin neitihän vilkaisi kerran omahyväisesti, kiersi koko esteen ja kävi syömässä namin. Kyllä ohjaajaa jo tässä vaiheessa hymyilytti melkoisesti, mutta kokeilimme kuitenkin samaa juttua vielä kerran uudestaan. Tästähän se neidin keppiensuoritustekniikka vasta parani, kun tämä shelttura hoksasi, että hei, anturan ylihän voi hypätäkin, niin namin saa suuhun paljon nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Tässä vaiheessa en kyllä voinut muuta kuin nauraa pikkuneidin riemuvoitto-ilmeelle, minkä hän esitti, kun tajusi olleensa niiin pätevä, että. Ei sitten auttanut, kun napsaista koira takaisin narun päähän ja kappas vaan, kun alkoivat kepit sujumaan juuri niin kuin pitää. Ryökäle käytti vain vapaana ollessaan tilaisuutta hyväksi, vaikka tiesi tasan tarkkaan, miten kepit oikeasti pujotellaan. Odotan kyllä jo innolla keskiviikon agitreeniä ja sitä, millaisia ennennäkemättömiä otteita esteen suorittamiseen pikkuneiti on viikon aikana pienenpienillä rusina-aivoillaan kehittänyt. Hauskaa tulee varmasti tältä osin riittämään vielä pitkään, kun kepithän ovat ohjelmassa joka ikinen kerta. Jotenkin tuntuu siltä, että pikkuneidillä on vielä aika monta ässää hihassa.

2 kommenttia:

  1. Hih, onpa Senna ollut ovelana keppejä harjoitellessa :D Noh, on sen äitikin jokusen kerran rynnistänyt suoraan keppien ohi namikupille. Suottapa sitä pujottelemaan, kun namikupille pääsee suorempaakin reittiä.

    Voi, miten ihanalta Sennan nassu näyttää kuvassa. Se on kuin Sofi junior :)

    VastaaPoista
  2. Juu, tuo kuva Sennasta on mustakin aivan mahtava, kun sillä on siinä niin sennamainen ilme kuin vaan voi olla. Ihme, kun oonkin saanut pikkuneidistä kevättalvella tuollaisen superotoksen, kun se on yleensä niin vaikea kuvattava. Sitten, kun vain saan aikaseksi, niin tarkoituksena olisi teettää suurennus tuosta kuvasta ja laittaa se oikein kehyksien väliin :)

    VastaaPoista